Haluan sanoa sanasen miehistä. Oikeasti haluan sanoa enemmän kuin sanasen!  Haluan kertoa kivoja yksityiskohtia, suloisia kohtaamisia, ihania haaveita ja naurettavia pettymyksiä ja hassuja sattumuksia, ajatuksiani miehistä ja minusta itsestäni heidän kanssaan.

Ehkä samalla keksin miksi olen vielä yksin. Tämä on siis suunnitelma.

Mutta tämä onkin haastavaa. En todellakaan osaa valita mistä aloittaisin, pyörin tässä koneella ja tuijotan eteenpäin. Mistä aloitan.. Koska olen ollut useamman vuoden yksin ja näiden vuosien treffailukokemuksien perusteella tuntuu että tiedän kaiken miehistä. Mikä on hölmöä, koska enhän mitenkään, eikä kukaan, voi tietää kaikkea.

Mutta siltä se oikeasti tuntuu!

Viime aikoina mikään, mikä minulle on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta miehen suhteen ei yllätä. Ei saa minua hämmästelemään että ’ihanko totta’ ?!?!?! Jos jokin asia/sattuma ei ole tapahtunut aikaisemmin juuri minulle, se on aivan varmasti tapahtunut joskus jollekin läheiselle (nykyiselle tai entiselle) sinkkuystävälleni.  Mitä on elämä joka ei enää yllätä? Kuin katsoisi TV:stä uusintaa – ja samalla miettii että pitäisikö tehdä tälläkin ajalla jotakin muuta.

Ja minulle sanotaan usein että elämä on ihan yhtä hyvää vaikka ei ole parisuhdetta, se on vain itsestä kiinni. Silloin ajattelen aina että tyyppi valehtelee! En tietysti halua itselleni huonoa parisuhdetta mutta hyvä parisuhde on ehdottomasti toivelistalla. Eikä sen puute aina häiritse, mutta minulla on paljon hetkiä, jolloin sitä oikeaa kumppania vierelle toivon todella kovasti.
 

Äideille taitaa olla tyypillistä tuntea huonoa omatuntoa lastensa puolesta. Onko juuri heille raukoille lapsille siunattu se huono & itsekäs äiti.

Olen omalta osaltani vaikuttanut aktiivisesti siihen, että lapseni eivät enää saa elää ydinperheessä. Eroni ei edes johtunut siitä että mies ”hakkaa tai ryyppää” -  mikä olisi minulle kunniakasta, selviytymistarina – vaan mieheni oli kunnon mies.

Ja tiedän että nykyään erotaan liian helposti.

Joudun siis tunnustamaan: Olen liian helposti eronnut, kunnon miehestä. Joten väistämättä olen aiheuttanut lapsilleni kärsimystä. Tämän tiedän. Ja aina kun lapsilla on ongelmia, minun, sinkkuäidin mielestä, lapseni ongelmat johtuvat erosta. Näin luterilainen ruoskiva mieleni sen minulle kertoo ja se saa minut aina vain suorittamaan äitiyttäni enemmän.

Olen kuullut myös että uraäidit ovat huonoja äitejä, koska he käyvät töissä, vaikka heillä on lapsia ja välillä joutuvat työn takia tekemään kompromisseja lasten häviöksi.  Onpa joskus käynyt niin että (huono) uraäiti on myöhästynyt lapsensa joulujuhlista tulleessaan työmatkalta.

Ja tiedäthän, monien (huonojen) uraäitien lapset kärsivät ja harhautuvat viimeistään murrosiässä huonoille poluille, vaikka perheessä olisi ”taloudellisesti kaikki hyvin”.

En siis uskalla edes summata tätä.

Sinkkuäiti. Uraäiti. Urasinkkuäiti. Pahin kaikista.
 

Edelleen projektin käynnistystä. Mietin, että pitäisikö minun kertoa oikea nimeni ja julkaista tänne kuvani, että minut voisi tunnistaa. Plussat ja miinukset?

Tästä syystä siis, nimimerkin takaa.

Aloitin siis kirjoittamalla otsikon "Sinkkuäidin normaali elämä"

Tässä on jo ensimmäinen koukku. Mitä on sinkkuäidin normaali elämä? Eihän tähän ole käsikirjaa, ei ohjeita. Mitään mihin tukeutua.

Yh-äideistähän on puhuttu ja "yleisesti" tiedetään mitä on yh-elämä. Ei rahaa, paljon lapsia, ongelmia exän kanssa .. Pelottavaa. Mutta ei minun elämäni ole pelottavaa kuin hetkittäin.

Haluan löytää totuuden sinkkuäidin elämästä. Tämä on nyt tutkimusmatka seikkailuun. Katsotaan kuinka meidän käy.